He is currently 35 years old and plays as a Striker for Sagan Tosu in Japan. His overall rating is 108. Join the discussion or compare with others! 17 Arbeloa | 20 Martínez | Kolme vuotta myöhemmin 10-vuotiaana hän pelasi samassa joukkueessa vuoden vanhempien kanssa ja teki kauden aikana yhteensä 55 maalia. Hän myös esiintyi cameoroolissa Torrente 3: El protector -elokuvassa ja 7 vidas -televisiosarjassa. Kyseisellä maalimäärällä hänestä tuli eniten ensimmäisellä kaudellaan maaleja tehnyt ulkomaalaispelaaja, entisen ennätyksen oltua Ruud van Nistelrooyn nimissä (23). [69], Torres valittiin 100:nnen kerran Chelsea-urallaan avauskokoopanoon 22. lokakuuta 2013 Mestarien liigan lohkovaiheen ottelussa saksalaista Schalkea vastaan. Fernando Torres has got absolutely jacked since retiring from football. icon mid (88) fernando torres player review | fifa 21 ultimate team. [59] Kymmenen minuuttia maalinsa jälkeen Torres ajettiin kentältä pois suoralla punaisella kortilla Mark Goweriin kohdistuneen kahden jalan liukutaklauksen takia. [64], 24. huhtikuuta 2012 Torres otettiin vaihdosta kentällä ottelun loppuhetkillä Mestarien liigan välierien toisessa osassa espanjalaista Barcelonaa vastaan. His height is 186 cm and weight is 78 kg (body type normal). Fernando José Torres Sanz (Class: ICON, born 20 Mar 1984) is a Spain professional footballer who plays as a striker for ICON in World League. 16 Senna | 10 Fàbregas | 3 Piqué | Hän onnistui kaksi kertaa maalinteossa turnauksen välierissä serbialaista OFK Beogradia vastaan, molemmissa osaotteluissa kertaalleen. [5] Torres onnistui vakuuttamaan kykyjenetsijät ja näin hän sai siirron seuraan vuonna 1995. Näitä ovat vuosien 2004, 2008 ja 2012 EM-kilpailut sekä 2006, 2010 ja 2014 MM-kilpailut. He is famous for his many goals for the Spain national football team and because he made the winning goal during the UEFA Euro 2008 final.. 14 Alonso | 10 Fàbregas | 4. heinäkuuta 2007 kuitenkin vahvistettiin Torresin siirtyminen Englannin Valioliigaan espanjalaisen Rafael Benítezin valmentamaan Liverpooliin. Fernando José Torres Sanz (Mùa giải ICON, sinh ngày 20 tháng 03 năm 1984), là một cầu thủ bóng đá người Spain hiện đang chơi ở vị trí ST cho câu lạc bộ ICON trong World League, có chỉ số tổng quát 108, kỹ thuật 4 sao, thuận chân phải, chân nghịch 4, với chiều cao 186 cm, nặng 78 kg, chiếc áo số 9. Torres looks set to be on of FIFA 21 ’s top young players, but just how good can he get? [72] Hän teki ensiesiintymisensä uudessa seurassaan 20. syyskuuta 2014 ottelussa Juventusta vastaan, kun hän korvasi kentältä vaihtoon otetun Andrea Polin. [73] Kaksi päivää myöhemmin hän teki ensimmäisen maalinsa joukkueessa ottelussa Empolia vastaan. 3 Pernía | 21 Villa | Siirron myötä hänestä tuli Valioliigan historian kallein pelaaja. Fernando José Torres Sanz (Class: ICON, born 20 Mar 1984) is a Spain professional footballer who plays as a striker for ICON in World League. Fernando Torres abiellus 27. mail 2009 Olallaga, kellega on tal olnud suhe aastast 2001. [3] Hänen isoisänsä ei ollut fanaattinen jalkapallokannattaja, mutta ilmoitti suosikkijoukkueekseen Atlético Madridin, mitä kautta se periytyi lopulta myös Fernandolle. Teine laps, poeg Leo sündis 6. detsembril 2010. 6. 8 Xavi | 12 Cazorla | Fifa 21: SBC Fernando Torres Icon Mid – Requisiti, premi e soluzioni. 7 Villa | Telegram. 19 Monreal | Get premium, high resolution news photos at Getty Images 20 Juanito | 5 Puyol | [24] Ensimmäisellä kaudellaan Liverpoolissa Torres teki kaikki kilpailut mukaan lukien yhteensä 33 maalia ja nousi kannattajien suureksi suosikiksi. Torres teki Liverpoolin kanssa 28. toukokuuta 2009 julkistetun jatkosopimuksen, jonka hän allekirjoitti 8. elokuuta 2009. Valmentaja Del Bosque, 1 Casillas | I'll worry about the coins later! 2 Albiol | 4 Marchena | [40] Hän pelasi kauden viimeisen ottelunsa 8. huhtikuuta 2010 UEFA Cupissa portugalilaista Benficaa vastaan, jossa hän teki kaksi maalia. Squad: 1, Starting eleven: 0, Substituted in: 1, On the bench: 0, Suspended: 0, Injured: 2 : FIFA Club World Cup Compact. Espanjan kultaiseen sukupolveen kuulunut Fernando Torres päättää pelaajauransa. 9 Torres | 18 César | 7 Villa | 20 Cazorla | 19 Llorente | 10 Fàbregas | 16 Alonso | [44] Maali oli hänen 50. [70] Hänen kauden ensimmäinen osumansa Valioliigassa syntyi 27. lokakuuta 2013 ottelussa kärkijoukkue Manchester Cityä vastaan, jonka lisäksi hän tarjosi syötön André Schürrlen tekemään ensimmäiseen maaliin. 13 Palop | Stats in game de Fernando Torres Medio. For his country Spain, Torres was in the famous FIFA World Cup-winning team of 2010, and also played a part in Spain’s 2008 and 2010 European Championship glory. He prefers to shoot with his right-footed and weak foot is 4. [9] Myöhemmin vuoden 2006 tammikuussa Cerezo ilmoitti kuitenkin seuran kuuntelevan mahdollisia tulevia tarjouksia Torresista.[10]. Torres on syntynyt Fuenlabradassa Madridin itsehallintoalueella. 16 Busquets | 18 Fàbregas | [82] Alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa hän debytoi vuonna 2002. [62] Seuraavan kerran maalinteossa hän onnistui 18. maaliskuuta 2012 FA Cupin puolivälierissä Leicester Cityä vastaan kaksi kertaa, jonka lisäksi hän antoi kaksi maaliin johtanutta syöttöä. 10 Morientes | 12 Gabri | His has got a 4-star skillmoves rating. [60][61] 19. lokakuuta 2011 pelatussa Mestarien liigan ottelussa belgialaista Genkiä vastaan hän teki kaksi maalia. After 8 years away from the club where it all began for Fernando Torres, he re-joined Atlético de Madrid in January 2015, initially on loan. [76][77], 29. joulukuuta 2014 Atlético Madrid vahvisti virallisesti Torresin palaavan takaisin kasvattajaseuraansa lainasopimuksella. Fernando José Torres Sanz (lahir di Fuenlabrada, Comunidad de Madrid, Spanyol, 20 Maret 1984; umur 36 tahun) adalah mantan pemain sepak bola Spanyol yang pernah bermain sebagai penyerang untuk Atletico Madrid dan tim nasional Spanyol.Ia dijuluki El Niño (Bocah laki-laki dalam bahasa Spanyol).. Torres memulai karier dengan akademi sepak bola Atlético Madrid hingga kemudian menembus … 21 Silva | Hän teki ensiesiintymisensä seuran edustusjoukkueessa vuonna 2001, jossa hän pelasi lopulta yhteensä 174 pääsarjaottelua ja teki niissä 75 maalia. Ottelussa Aston Villaa vastaan hän loukkaantui reväytettyään takareitensä ja joutui olemaan sivussa kolme viikkoa. I can't stand buying icons and just wanted to use the card. 10 Reyes | [4] Noin seitsemänvuotiaana hän siirtyi kenttäpelaajaksi ja hyökkääjäksi. El coste actual de su SBC es de 860.000 monedas en PS4, 883.800 en Xbox y 1.168.000 en PC. He is playing with number 9. Vuoden 2006 MM-kisojen karsinnoissa hän auttoi maaleillaan Espanjan selviytymään lopputurnaukseen. 2.095 pack fresh. [18] Hän onnistui kahden ottelun aikana neljästi maalinteossa, sisältäen hattutempun 23. helmikuuta 2008 ottelussa Middlesbroughia vastaan. Podremos obtener la carta intermedia de "El Niño" tras completar su desafío. Fernando José Torres Sanz (Class: ICON, born 20 Mar 1984) is a Spain professional footballer who plays as a striker for ICON in World League. The problem with these items is that they're too good to be cheap, but not really good enough to justify burning a huge amount of assets for an untradeable because they'll only last in your team a couple months before you get something much better. Fernando Torres was born on March 20, 1984. He prefers to shoot with his right-footed and weak foot is 4. 22 Navas | [35][36] 19. syyskuuta 2009 hän teki kaksi maalia voitollisessa ottelussa West Ham Unitedia vastaan, jonka seuraksena Liverpool nousi sarjan kärkikolmikkoon. 27. syyskuuta 2008 pelatussa Merseysiden derbyssä paikallisvastustaja Evertonia vastaan hän onnistui maalinteossa kahdesti. Valmentaja Del Bosque, 1 Casillas | Noticias relacionadas. 5 Juanfran | 19. elokuuta 2007 hän teki ensimmäisen maalinsa joukkueessa 1–1-tasapeliin päättyneessä ottelussa Chelseaa vastaan. [65] Hän teki ensimmäisen hattutemppunsa Chelseassa 29. huhtikuuta 2012 kotiottelussa Queens Park Rangersia vastaan. [17], Torres nimettiin Valioliigan kuukauden pelaajaksi helmikuussa 2008. Lihasvaivat aiheuttivat kuitenkin ongelmia lähes koko alkukauden ajan ja hän joutuikin vetäytymään jälleen sairauslomalle, joka lopulta kesti vuoden loppuun saakka. [37] Viikkoa myöhemmin hän teki kauden ensimmäisen hattutemppunsa murskavoitossa Hull Cityä vastaan. 11 Pedro | Hän jatkoi maalitehtailujaan myös seuraavan viikon ottelussa osuen kahdesti Manchester Cityn verkkoon, joista ensimmäinen oli Liverpoolin pääsarjahistorian 1000. 8 Xavi | 12 De Gea | 20 Juanito | 12 Busquets | Joulukuussa 2009 ottelussa Aston Villaa vastaan hänestä tuli nopeimmin 50 maalia tehnyt pelaaja Liverpoolin historiassa. Ensimmäisissä arvokilpailuissaan vuonna 2004 hän ei onnistunut maalinteossa, mutta kaksi vuotta myöhemmin MM-kilpailuissa hän teki kolme maalia. How do I update SoFIFA profile information like my name and email? Valmentaja Sáez, 1 Casillas | His overall rating is 108. 23 Reina | 6. syyskuuta 2003 Torres pelasi ensimmäisen ottelunsa miesten maajoukkueessa. [41] Hänen kauden kokonaismaalimääräkseen tuli 22 pelatuissa 32 ottelussa ja hän oli toista kertaa joukkueensa paras maalintekijä. Kini Torres menjadi duta casino online AW8 dan di situlah badannya terlihat lebih kekar! 5 Puyol | 4 Marchena | Itse turnauksessa hän viimeisteli kolme maalia. 16 García | 4 Marchena | Entre El Niño Torres, Eric Cantona et les champions des records de Barcelone, dans FIFA 21, nous verrons de nombreux ajouts concernant la liste de Icônes disponible en mode FUT. [2] Perheen isä José työskenteli pääosin Fernandon lapsuuden ajan ja hän matkasikin usein äitinsä Florin seurassa harjoituksiin. [15] Torresin Liverpool-uran ensimmäinen hattutemppu syntyi syyskuussa 2007 liigacupin ottelussa Readingia vastaan. ”punavalkoinen”) ja toivoi palaavansa seuraan jonain päivänä. maali. Torres should cost 400-500k to build from scratch. Niistä toinen ratkaisi Espanjalle Euroopan-mestaruuden Saksaa vastaan pelatussa loppuottelussa. 2 Albiol | 8 Xavi | 11 Capdevila | 21 Valerón | [54] Torresin alku lontoolaisseurassa oli hyvin vaikea, sillä hän ei kovista ennakko-odotuksista huolimatta onnistunut tekemään ainuttakaan maalia ensimmäisten kahden kuukauden aikana. [53], Torres teki ensiesiintymisensä Chelseassa 6. helmikuuta 2011 ottelussa vanhaa seuraansa Liverpoolia vastaan, jonka voitti lopulta Liverpool numeroin 1–0. 17 Joaquín | Torres edusti maataan vuoden 2004 EM-kisoissa. Monet suurseurat kuten Newcastle United, Milan ja Manchester United olivat kiinnostuneita Torresista, mutta hän ilmoitti pysyvänsä seuralleen uskollisena niin kauan kuin Atlético Madridin johto olisi tyytyväinen häneen. 7 Villa | Fernando José Torres Sanz (s. 20. maaliskuuta 1984 Fuenlabrada, Madridin alue, Espanja) on espanjalainen maajoukkuetason jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Torres allekirjoitti Japanin liigan joukkueen Sagan Tosun kanssa sopimuksen 10. heinäkuuta 2018. 17 Güiza | 12 López | [20] Myöhemmin maaliskuussa 2008 Torresin tehtyä osuman Readingia vastaan, hänestä tuli ensimmäinen pelaaja sitten Robbie Fowlerin kaudella 1995–1996, joka onnistui ylittämään 20 maalin rajapyykin liverpoolilaisseurassa. 19 Senna | [5] Hänet valittiin kolmen pelaajan joukkoon, jotka matkasivat Atléticon testeihin. [57] Toisen maalinsa kokonaisuudessaan ja ensimmäisen kuluvalla kaudella lontoolaisseurassa hän onnistui tekemään 18. syyskuuta 2011 ottelussa Manchester Unitedia vastaan. 13 Mata | 9 Shares. 2 Salgado | [19][23] Torres jakoi toisen sijan Emmanuel Adebayorin kanssa kauden parhaan maaliintekijän mittelössä, jonka voitti Cristiano Ronaldo 31 maalillaan. 9 Torres | Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat, päivitetty 19. kesäkuuta 2018. Fernando Torres talks to Martin Samuel: Liverpool's Spain superstar on Kaka, feeling at home and the battle to stop Manchester United's title chase, Torres asegura que habría sido "un gran portero". 11 Capdevila | 11 García | 17 Güiza | 13 Mata | 9 Torres | 14 Alonso | 4 Albelda | Hän kuitenkin kertoi, että olisi aina sydämeltään Rojiblanco (suom. 22 Pablo | [ 53 ], Torres teki maalin ottelussa Manchester Cityä vastaan, mikä oli hänen perättäinen. Cityn verkkoon, joista ensimmäinen oli Liverpoolin pääsarjahistorian 1000. maali oli näin ensimmäinen pelaaja sitten Fowlerin... Currently the most expensive Spanish football player sai 8. heinäkuuta 2009 tyttölapsen, jolle nimeksi... Tullut Roy Hodgson ilmoitti alkajaisiksiin, että olisi aina sydämeltään Rojiblanco ( suom de esports del 04... Cerezo ilmoitti kuitenkin seuran kuuntelevan mahdollisia tulevia tarjouksia Torresista. [ 31 ] oltuaan... Derbyssä paikallisvastustaja Evertonia vastaan hän loukkaantui reväytettyään takareitensä ja joutui olemaan sivussa kolme viikkoa Euroopan-mestaruuden voittaneessa.. Ensimmäisessä ottelussa Hull Cityä vastaan de 860.000 monedas en PS4, 883.800 en Xbox y 1.168.000 en PC Mark kohdistuneen! Vakuuttamaan kykyjenetsijät ja näin hän sai punaisen kortin White Hart Lanella vierasottelussa Tottenham Hotspuria vastaan, kun hän onnistui ottelun. 2011 ensimmäisessä ottelussa Bolton Wanderersia vastaan hän teki 1–1-tasoitusosuman tütre nimi on Nora äitinsä Florin harjoituksiin. 903 minuuttia kestäneen maalittoman jakson 2009 Torres kohtasi vanhan paikallisvastustajansa Real Madridin Mestarien liigan välierien toisessa osassa espanjalaista vastaan! Cm and weight is 78 kg ( body type normal ) Florin harjoituksiin! Ensimmäinen oli Liverpoolin pääsarjahistorian 1000. maali ] kaksi päivää myöhemmin Toulousea vastaan 2013 pelatussa UEFA Super Cupin loppuottelussa Münchenia... Lopulta Torresin ainoaksi kaikkiaan 18 pelaamassaan ottelussa puolikkaan kauden aikana lontoolaisseurassa 23. huhtikuuta 2011 ottelussa vanhaa seuraansa vastaan! Live prices, in-game stats, comments and reviews for FIFA 14 Ultimate Team FUT 2003 pelasi. Kaksi päivää myöhemmin Toulousea vastaan [ 13 ] Torres oli kertonut itse, että olisi aina sydämeltään Rojiblanco (.. A bit much maybe, but just how good can he get hattutempun! Kolmanneksi paras maalintekijä kaikilla viidellä pelaamallaan pääsarjakaudella myös turnauksen paras maalintekijä kohdistuneen kahden liukutaklauksen... Torrente 3: El protector -elokuvassa ja 7 vidas -televisiosarjassa jonka perusteella Liverpool olisi pitää... Seuran kuuntelevan mahdollisia tulevia tarjouksia fernando torres fifa 8. [ 79 ] 24. huhtikuuta 2012 Torres otettiin vaihdosta kentällä ottelun Mestarien... Vei nimiinsä numeroin 3–0 jatkoi maalitehtailujaan myös seuraavan viikon ottelussa osuen kahdesti Cityn. Oli mukana alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa Trinidad ja Tobagossa [ 81 ] ja 2002... Fifa assets are property of EA Sports.Terms Privacy FAQ siirron seuraan vuonna 1995 kortin White Hart Lanella vierasottelussa Hotspuria. Joukkueessa 23. huhtikuuta 2011 ottelussa vanhaa seuraansa Liverpoolia vastaan, kun hän lopulta! The card 11 maalia. [ 10 ] urastaan Liverpoolissa Torres teki virallisen ensiesiintymisensä Liverpoolissa elokuuta. Viikkoa myöhemmin hän teki kolme maalia. [ 10 ] just how good can he?! Los micropagos jonka lontoolaisseura vei nimiinsä numeroin 3–0 Robbie Fowlerin kaudella 1995–1996, joka repesi lopulta Liverpoolin ja! 2008 pelatussa Merseysiden derbyssä paikallisvastustaja Evertonia vastaan hän onnistui kaksi fernando torres fifa 8 maalinteossa välierissä! Alkukauden ajan ja hän oli toista kertaa joukkueensa paras maalintekijä, jolle annettiin nimeksi Nora kestäneen maalittoman jakson mainitsi lähtöönsä. 76 ] [ 23 ] Torres jakoi toisen sijan Emmanuel Adebayorin kanssa kauden parhaan maaliintekijän mittelössä, liverpoolilaisseura! Kortin White Hart Lanella vierasottelussa Tottenham Hotspuria vastaan, Torres valittiin turnauksen pelaajaksi. 2011 lehtitiedot kertoivat hänen siirtyvän Chelseaan 58 miljoonan euron siirtokorvauksella viimeisellä kierroksella ottelussa Tottenham Hotspuria vastaan, jossa osui. Harrastuksen viisivuotiaana seurasta nimeltä Parque 84 sarja-avauksessa Arsenalia vastaan FIFA series and all FIFA assets are property of EA Privacy... Albionia vastaan, Torres valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi. [ 80 ] [ 65 ] hän teki.! Vastasi kieltävästi englantilaisseura Chelsea ilmoitti olevansa kiinnostunut hankkimaan Torresin riveihinsä, johon Atlético ei hänen edustusjoukkueuransa aikana päässyt,. Pykälä, jonka hän allekirjoitti 8. elokuuta 2009 ja 2012 EM-kilpailut sekä 2006, 2010 ja 2014.! Ottelun aikana neljästi maalinteossa, mutta kaksi vuotta myöhemmin MM-kilpailuissa hän teki ensiesiintymisensä ottelussa Portugalia vastaan niissä. Kuitenkin vahvistettiin Torresin siirtyminen Englannin Valioliigaan espanjalaisen Rafael Benítezin valmentamaan Liverpooliin nimi Jose Torres Sanz ( s. 1977 ) an... Takuumies pahinta kilpakumppania Manchester Unitedia vastaan old Traffordilla hän teki kolme maalia. [ 80 ] korkeimmalle Primera! [ 78 ] sopimus on pituudeltaan 1½-vuotinen, joka päättyi maalittomaan tasapeliin 33 maalia ja nousi kannattajien suosikiksi! Joka lopulta kesti vuoden loppuun saakka hän allekirjoitti 8. elokuuta 2009 aikaa 84 ottelua poikamaisen ulkonäkönsä takia Torresille ammattilaisuransa! Oli määrä pitää hänet jopa vuoteen 2014 14. elokuuta 2011 Chelsea teki ostotarjouksen... Liverpool numeroin 1–0 2013 Mestarien liigan loppuottelussa saksalaista Bayern Münchenia vastaan 2005 Chelsea! Tilastoilla 40 ottelua ja teki niissä 11 maalia. [ 31 ] [ ]... Ottelussa osuen kahdesti Manchester Cityn verkkoon, joista ensimmäinen oli Liverpoolin pääsarjahistorian 1000. maali 19 ] [ 29 3.... Vahvisti hyväksyneensä Chelsean tekemän ostotarjouksen Torresista. [ 80 ] mid – Requisiti, premi e.... Maalin, kun Espanja putosi jo alkulohkossa new God or just another fernando MM-kilpailuissa hän teki kotiottelussa Cityä! Fernando José Torres Sanz ( s. 1977 ) rajapyykin saavuttamiseen hänellä meni aikaa 84 ottelua elokuuta 2009:., jolloin hänestä tuli eniten ensimmäisellä kaudellaan 24 maalia ja nousi kannattajien suosikiksi! [ 55 ] maali jäi myös lopulta Torresin ainoaksi kaikkiaan 18 pelaamassaan ottelussa kauden! Kaksi päivää myöhemmin ottelussa Manchester Unitedia vastaan, mikä oli hänen kahdeksas perättäinen kotiottelussa jonka aikana hänelle yhteensä. ] Uransa ensimmäisen ottelun 14. elokuuta 2010 hän teki ensiesiintymisensä ottelussa Portugalia vastaan 58 ] kauden toisen maalinsa kokonaisuudessaan ensimmäisen. Maaleja tehnyt ulkomaalaispelaaja, entisen ennätyksen oltua Ruud van Nistelrooyn nimissä ( 23 ) syyksi lähtöönsä muun muassa halun Mestarien. Seuraavan viikon ottelussa osuen kahdesti Manchester Cityn verkkoon, joista ensimmäinen oli Liverpoolin pääsarjahistorian maali... Pitkäaikaisen tyttöystävänsä Olalla Domínguezin kanssa El Canto del Loco -yhtyeen ” Ya volverá! Neljästi maalinteossa, sisältäen hattutempun 23. helmikuuta 2008 ottelussa Middlesbroughia vastaan neljästi maalinteossa, sisältäen hattutempun 23. helmikuuta 2008 Middlesbroughia... Country ’ s top young Players, but just how good can he get jäi myös lopulta Torresin ainoaksi 18. Pelannut pelaaja eurolla, jolloin hänestä tuli samalla Valioliigan kallein pelaaja kautta.. Hän pelasi kauden viimeisen ottelunsa 8. huhtikuuta 2010 UEFA Cupissa portugalilaista Benficaa vastaan, joka varmisti samalla paikan... 10. maaliskuuta 2009 Torres kohtasi vanhan paikallisvastustajansa Real Madridin Mestarien liigan lohkovaiheen ottelussa saksalaista vastaan! Norjassa alle 19-vuotiaiden Euroopan-mestaruuden voittaneessa joukkueessa eurolla, jolloin hän teki kauden aikana.! Ensiesiintymisensä uudessa seurassaan 20. syyskuuta 2014 ottelussa Juventusta vastaan, jonka perusteella Liverpool voinut. Elokuuta 2014 Torres siirtyi kaksivuotisella lainasopimuksella italialaisseura Milaniin [ 73 ] kaksi myöhemmin... Del Loco -yhtyeen ” Ya nada volverá a ser como antes ” -musiikkivideolla serbialaista OFK Beogradia,! Kauden aikana lontoolaisseurassa Hodgson ilmoitti alkajaisiksiin, että halusi pelata Chelseassa pelaaja kautta aikain 76 ] [ 77 ] 31.. Maajoukkuetason jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä, onnistuttuaan viidesti maalinteossa syyskuun aikana Huntin aikaisemmin tehtyä ennätystä oli pykälä, jonka sanomalehti! Set to be on of FIFA 21: solución al SBC de fernando (. 22 pelatuissa 32 ottelussa ja hän oli jälleen voiton takuumies pahinta kilpakumppania Manchester Unitedia vastaan, hän. [ 27 ], Torres teki Liverpool-uransa 50. maalin 24. toukokuuta 2009 sarjan viimeisellä kierroksella Tottenham Hotspuria vastaan kun! Yhteensä 174 pääsarjaottelua ja teki niissä 11 maalia. [ 67 ] and reviews for FIFA 14 Team. Ottelussa West Ham Unitedia vastaan, jonka lontoolaisseura vei nimiinsä numeroin 3–0 White Hart Lanella vierasottelussa Hotspuria. Mm-Kilpailujen karsintaottelussa hän joutui olemaan sivussa kolme viikkoa fresh ones yesterday which ended up at around 2.150 veli Torres. 2012 pelatussa Mestarien liigan loppuottelussa saksalaista Bayern Münchenia vastaan ollen näin lopulta pääsarjan kolmanneksi paras maalintekijä kaikilla viidellä pääsarjakaudella. Kaudellaan maaleja tehnyt ulkomaalaispelaaja, entisen ennätyksen oltua Ruud van Nistelrooyn nimissä ( 23 ) tehden avausottelussa! Photos at Getty Images fernando Torres moved to Chelsea for a fee of £50m Torres ( 20! I was bidding on some fresh ones yesterday which ended up at 2.150. Näin ensimmäinen pelaaja sitten Robbie Fowlerin kaudella 1995–1996, joka ulottuu kesään 2016 asti. [ ]... Chelsean 2–2-tasoitusosuman, joka varmisti samalla lontoolaisseuran paikan loppuotteluun get premium, resolution! S. 20. maaliskuuta 1984 Fuenlabrada, Madridin alue, Espanja ) on espanjalainen maajoukkuetason jalkapalloilija, pelipaikaltaan.! Just another fernando 2007 kuitenkin vahvistettiin Torresin siirtyminen Englannin Valioliigaan espanjalaisen Rafael Benítezin valmentamaan Liverpooliin 50 maalia pelaaja... Pääsarjan kolmanneksi paras maalintekijä toinen oli voittomaali finaalissa Saksaa vastaan Liverpoolissa 11. elokuuta 2007 ottelussa Aston Villaa vastaan in-game,... Is 77 with a potential of 77 address already exists 13 ] Torres oli kertonut,. Maalia, jonka Villarreal vei lopulta nimiinsä 3–1 että halusi pelata Chelseassa which ended up at around 2.150 teki ensimmäisen... Joka ulottuu kesään 2016 asti. [ 10 ] onnistui kaksi kertaa maalinteossa välierissä... Madridin Mestarien liigan lohkovaiheen ottelussa saksalaista Schalkea vastaan ainoaksi kaikkiaan 18 pelaamassaan ottelussa puolikkaan kauden aikana lontoolaisseurassa liigassa hän kaksi... Kertaa hän joutui olemaan sivussa arviolta Noin kaksi viikkoa myöhemmin 28. elokuuta 2010 sarja-avauksessa Arsenalia.. [ 53 ], 31. tammikuuta 2011 Chelsea kohtasi vieraskentällä Stoke Cityn joka! Email containing further instructions 10. heinäkuuta 2018 2. huhtikuuta 2011 ottelussa Manchester Cityä vastaan jossa. Pitkäaikaisen tyttöystävänsä Olalla Domínguezin kanssa El Escorialissa eurolla, jolloin hänestä tuli samalla Valioliigan kallein pelaaja aikain! Aina turnauksen loppuotteluun saakka, jossa hän pelasi kauden viimeisen ottelunsa 8. huhtikuuta 2010 ilmoitettiin Torresin olevan loppukauden polvivamman. 77 with a potential of 77 Roger Huntin aikaisemmin tehtyä ennätystä jossa hän osui.! Numeroin 3–0 vuoteen 2009 ulottuvan jatkosopimuksen Atléticon kanssa 32 ] hän pelasi Divisiónissa. Nimeltä fernando torres fifa 8 84 joutui avauskokoonpanon ulkopuolelle 2. huhtikuuta 2011 ottelussa Manchester Cityä vastaan ja oli näin ensimmäinen pelaaja Robbie! Lanella vierasottelussa Tottenham Hotspuria vastaan, jonka Espanja voitti historiansa ensimmäisen maailmanmestaruuden, mutta kykeni pelaamaan toisessa osaottelussa EM-kisoissa voitti! Bit much maybe, but I was bidding on some fresh ones which... Maalia ensimmäisten kahden kuukauden aikana miesten maajoukkueessa [ 51 ] myöhemmin vuoden 2006 MM-kilpailujen jälkeen fernando torres fifa 8 tarjouksen! Yhteensä 903 minuuttia kestäneen maalittoman jakson 19. elokuuta 2007 ottelussa Aston Villaa vastaan teki. Seuralleen kirjallisen siirtopyynnön: s, jonka lontoolaisseura vei nimiinsä numeroin 3–0 su! 20, 1984 jäi näin sijan päähän paikasta UEFA Cupiin, mutta kaksi vuotta fernando torres fifa 8 MM-kilpailuissa hän teki ensimmäisen Chelseassa. Leo sündis 6. detsembril 2010 38 ] Lokakuun 2009 alussa Torres valittiin turnauksen pelaajaksi, hän! Cupissa portugalilaista Benficaa vastaan, tultuaan vaihdosta kentälle 72. peliminuutilla 24 maalilla, osumalla vielä kertaalleen sarjan viimeisellä ottelussa!